tiistai 13. lokakuuta 2009

Vieras näppäimistöllä

Eilen illalla käydessämme Nanon kanssa vielä nopeasti pihalla, huomasin pientä lumihöttöä satavan taivaalta. Autojen katot olivat pienen lumikerroksen peitossa vielä aamullakin ja maassakin oli paikoitellen pieni valkoinen kerros. Toivottavasti saan vielä ihastella syksyä jonkin aikaa. Aloitinkin viime viikolla kutomaan lämpöisiä töppösiä saunareissuille ja villasukkien korvaajaksi. Niistä uupuu enää napit, joten pian saankin ne käyttöön ja paremmin kuvatuksi.


Syyslomani on alkanut mukavasti rentoutuen, olen katsellut nettitv:stä Kadonneen jäljillä-ohjelman jaksot ja vollottanut etsijöiden kanssa silmäni päästä.:D Kanadan Esko oli pahin. Myös joku muu tykkäsi katsella ohjelmia kanssani:


Nano The Tovhan se siinä kissailee.:D Nano tykkää pötkötellä tuossa näppäimistön edessä ja katsella ikkunasta ulos, kun omistaja datailee. Ihana mötkäle <3


sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Let The Dream Come True

Minusta syksy on vuodenajoista ylivoimaisesti paras, vaikka se usein on hyvinkin sateinen. Syksyssä parasta on ehdottomasti aurinkoiset vapaapäivät, jolloin syksyinen väriloisto on parhaimmillaan. Silloin, kun tekisi mieli ottaa muutama kuva, kamera päättää lagittaa tai olen unohtanut ladata patterit, koska laturi on jossain piilossa. Vaikka kamera toimisikin moitteettomasti, kuvat ovat mitäänsanomattomia. Siksi haluaisinkin varmistaa, että kuvista tulisi joka tapauksessa loistavia. Olen siis himoinnut jo jonkin aikaa digijärjestelmäkameraa, ja sen aion itselleni saada. Nykyinen kamerani tosin toimii hyvin, mutta turhamainen kun olen, haluan parempaa.:D

Himoani ei helpottanut yhtään, kun näin Hobby Hallissa tarjouksessa digijärkkärin suunnattu juuri minun tarpeisiin. Kamera on täydellinen aloitteleville kuvaajille ja myös edistyneemmille, joten kuvaamisesta innostunut isänikin voisi hyötyä tulevasta vauvastani. Kamera on Nikonin D3000-malli, jos jollakulla on kamerasta jotain mielipidettä, niin kertokaa se toki myös minulle!


Sanomattakin on selvää, että neulekuvatkin olisi paljon parempaa laatua.:D