tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kylmille varpaille

Saunatossukat ovat valmistuneet, mutta nyt vasta sain ne kuvattua. Eihän siinä mennytkään kuin muutama kuukausi! :D Idean tossuihin sain Uggeista, ja Ravelryssä olikin suuri joukko tehnyt itselleen omanlaisensa. Kotimme muovimattolattia on liukas, joten väkersin tossujen pohjaan jarrut.


Jarruaineen ostin Poppelista, aine on siis Sock-Stop ja se on mitä mahtavinta! Aine kuivui yön aikana, ja estää hienosti liukumisen.

Tossuista oli todella vaikea ottaa kuvaa,
mutta tässä ne ovat;


Hiihtolomalla löysin kaksi jämäkerää valkoista 7veljestä, joten ajattelin tehdä uudet villasukat. Tein 2008 talvella palmikkosukat Novitan ohjeella, ja sain idean tehdä samat sukat lyhyempinä.


Lanka: Novita 7 veljestä
Menekki: ~ 100 g
Ohje: Novitan syksy 2007 extra



Aikaisemmin tehdyt sukat värjäsin, mutta sukat löysistyivät enkä tykännyt niistä enää. Sukat jäivätkin lojumaan komeron nurkkaan pitkäksi aikaa. Aloin jo tekemään tavallista kantapäätä uusiin sukkiin, mutta se näytti jo alkutekijöissä kamalan massiiviselta, joten teinkin tiimalasikantapään. Kärjen kavennuksia muuttelin myös itselleni sopivaksi. Yritin saada sukista sirommat, mitä aikaisemmista, ja mielestäni onnistuin siinä.:) Kaivoin myös vanhat sukat esille kätköistä ja ihastuin niihin uudestaan! Ne yltävät polveen asti, ja niitä kutsuttiinkin jo saappaiksi pituutensa puolesta. Nyt ei pitäisi varpaiden palella.

Ei kommentteja: